Viiskymppisenä vaihdossa

Aloitin viikon metsästäen professori Anishia. Tsekkasin Anishin oman työhuoneen, kävin tiedekunnan toimistossa kyselemässä ja lähetin Anishille Whatsapp-viestin. Lopulta Anish saapui töihin ja ehti jutella pienen tovin. Kerroin hankaluuksista Midhun kanssa (en tiedä kuka hän on, minkä ryhmän kanssa hän työskentelee, en saa häntä kiinni) ja pyysin Anishia sopimaan tapaamisen. Anish kertoi Midhun olevan sosiaalityöntekijä (tai hmmmm...ehkä joku terveydenhuollon työntekijä...) joka koordinoi transgender-tukikeskusta. Anish soitteli Midhulle ja selitti tilanteen uudestaan. Anish mietti, että Midhu on luultavasti arka kommunikoimaan englanniksi. Mutta hän ottaa mielellään minut vastaan! Sovin, että menen tukikeskukseen huomenna aamupäivällä. Nyt vain odotan, että Anish kertoo minulle toimiston osoitteen. Mikä tapahtuu luultavasti tänään....tai viimeistään huomenaamuna.   Anish ilahtui kun kuuli minun päässeen pitkän koronan hoito-ohjelmaan hyvään ayurveda-sairaalaan. Hoidot ovat hänen mukaa

Pitkä korona on ollut suurin ja oikeastaan ainoa syy, miksi alun alkaen epäröin lähteä Intiaan. Olen kärsinyt oireista jo puolitoista vuotta; ne alkoivat jo ennen tautia, toisesta rokotuksesta. Reilu vuosi sitten sain itse taudin, ja tulin todella, todella kipeäksi. Sen jälkeen olin ainakin viisi kuukautta poissa pelistä. Jouduin keskeyttämään kursseja yliopistolla, olin välillä sairaslomalla ja välillä yritin sinnitellä töissä. Olin kesän kynnyksellä vähän aikaa terveenä, kunnes kolmas koronapiikki räjäytti taas tilanteen. Välillä olo on terve ja ajattelen parantuneeni, mutta sitten taas mennään. Pitkää koronaa sairastava ei juurikaan saa Suomessa apua. Helsingissä on huhujen mukaan joku ruuhkautunut long covid -poliklinikka, jonne minun kaltaisiani suhteellisen toimintakykyisiä yksilöitä ei todellakaan lähetetä. Ei täällä Intiassakaan länsimainen lääketiede tarjoa mitään toimivaa hoitoa pitkään koronaan. Sen sijaan perinteinen ayurveda-lääketiede on ottanut asian omakseen.  Otin yhte

Olen edelleen kipeänä, nenä vuotaa ja keuhkot vähän arat. Skippasin aamiaisen, kun ruokakaan ei maistu. Pää ei onneksi ole enää niin kipeä kuin eilen.  Kirjoittelen tässä sairastamisen ohella vähän vielä viime viikon talvikoulusta. Dalit-kylään tekemäämme vierailua ehdin jo kuvailla, mutta luennoista tai Kochin jutuista en ole saanut juuri mitään kirjoitettua.  Mumbaissa puhuttiin edelleen Intian alkuperäiskansojen tilanteesta. Itsekin alkuperäiskansaan kuuluva professori Bipin Jojo kiteytti tilanteen hyvin: Intialla on suunnaton halu olla nopeasti kasvava talousmahti. Tähän tarvitaan resursseja. Missä resurssit ovat? Alkuperäiskansoilla. Jojo kuvasi alkuperäiskansojen ja luonnon suhdetta äiti-lapsisuhteeksi. Luonto ei ole pelkkä "resurssi", vaan vaikuttaa aivan kaikkeen. Kun alkuperäiskansalta viedään luonto, jäljelle jää yleensä vain pakkomuutto esimerkiksi Mumbaihin. Suurpadot ovat vieneet monilta alkuperäiskansoilta maat.  Kochin luennot käsittelivät pääasiassa (yllätys

Eilen alkoi kurkkukipu, ja nyt on selvästi flunssa päällä. Väsyttää niin, että ei jaksaisi tehdä mitään. Olen lähinnä levännyt huoneessa ja ollut onnellinen siitä, että minulla on ihan oma huone. Ei kuitenkaan ole ollut parhaimpia päiviä täällä. Toivon, että tämä ei nosta pitkän koronan oireita kovasti taas pintaan, koska sitten ei todellakaan ole kivaa. Olen jo varmuuden vuoksi pistänyt viestiä ayurveda-sairaalaan, jonka yhteystiedot sain yliopiston kansainvälisestä toimistosta.  (Niille, jotka miettivät, mikä ihme on ayurveda: se on perinteistä intialaista lääketiedettä. Täällä Keralan osavaltiossa se on edelleen hyvin suosittua. Jos ei nyt jotain aivan pää irti -tilannetta ole käynnissä, menen mieluiten ayurveda-lääkärille. Nämä tavallisen lääketieteen edustajat tuntuvat läträävän antibioottien kanssa niin, että hirvittää. Kurkkukipuunkin olisin varmasti saanut heti vahvat antibiootit.) Koska olen ollut niin poissa pelistä, ei ole ottanut päähän se, että myös harjoittelu junnaa paik

Kun juttelin käytännöt III -kurssin opettajan Riikan kanssa harkastani täällä Intiassa, tärkeimmäksi tavoitteeksi hahmottui intialaiseen sosiaalityön kenttään tutustuminen. Ihanan väljä tavoite! Koska näytti vahvasti siltä, että en olisi päässyt vielä tänäänkään varsinaisesti kentälle, päätin hypätä mukaan tutustumisretkelle vanhussosiaalityöhön. Kiitos retkestä suomalaiselle Hillalle, joka on myös Intiassa kahden kuukauden jaksolla ja viimeistelee väitöskirjaa ikääntymisestä. Hilla oli tutustunut sosiaalisessa mediassa intialaiseen apulaisprofessoriin Keerthyyn, joka myöskin tutkii ikääntymistä. Kolmen naisen voimin pääsimme tutustumaan ensin varakkaille keralalaisille vanhuksille suunnattuun "asumispalveluun" ja sitten "marginalisoiduille" vanhuksille suunnattuun päiväkeskukseen. En ihan tiedä, mitä termi "marginalisoitu" tarkoitti tässä yhteydessä. Minusta paikalla oli tavallisia vanhuksia tavallisista, tosin ehkä vähän niukemmin toimeentulevista perhei

Aivan kuten odotinkin, hommat eivät lähteneet käyntiin sillä lailla, että olisin jo tänään ollut haluamassani kenttäpaikassa. Tämä on Intia, asiat etenevät rauhalliseen tahtiin. Professori Anish esitti pyynnön, että kirjoittaisin harjoitteluun liittyviä ajatuksia ja toiveita vielä sähköpostitse hänelle, ja tein työtä käskettyä. Pistin kaikki mahdolliset perustelutkin mukaan, jopa Suomessa käytävän translakikeskustelun (jota en tosin ole jaksanut juuri yhtään seurata). Toiveeni on sillä tavalla edennyt, että Anish puhuu yliopistolla avoimesti aikomuksistani työskennellä transgendereiden parissa. Tänään minulla piti olla harjoittelun suunnittelutapaaminen yliopiston kansainvälisessä toimistossa, mutta tämä ihminen, jonka kanssa tapaamisen piti olla, ei ollut paikalla. Huomenna uusi yritys. Sain sentään kaiken maailman rekisteröintihommeleita hoidettua siellä toimistossa. Toimitin jopa rikostaustaotteeni. Tarkka harjoittelusuunnitelma pitää kuitenkin pian tehdä. Intian hallitus haluaa tar

Nyt on jo puolitoista viikkoa huitaissut ohitse täällä Intiassa, ja huomenna pitäisi alkaa varsinainen kentällä tapahtuva harjoittelu. Talvikoulu oli kyllä hyvä alku kaikkeen. Kirjoittelen sen annista vielä lisää myöhemmin. Meitä on enää kolme suomalaista jäljellä. Toiset lähtevät parin viikon päästä takaisin Mumbaihin.  Olen vähitellen asettumassa tänne. Olen siirtynyt juomaan paikallista vettä. Saanut intialaisen sim-kortin ja intialaisen puhelinnumeron. Intia on muuttunut 90-luvun jälkeen, kännykkä on täälläkin olennainen osa elämää. Vaikka ajattelin pärjääväni ilman, elämä on paljon helpompaa puhelimen kanssa. Sitä paitsi liittymä on halpa: kolmisen euroa kuussa. Tuli mieleen, että Elisa taitaa kupata aika paljon kotona Suomessa.  Huonekin yliopiston vierasmajassa on kotoisa.  Lueskelin eilen vierasmajan sääntöjä. Niiden mukaan huone täytyy pitää todella siistinä. Tämän lisäksi mm. alkoholi, tupakka ja seksuaalissävytteiset vitsit ovat kiellettyjä.  Rajagirin meno on ihan erilaista

Minun piti tehdä tämä postaus jo aikoja sitten, mutta vähän venähti jutun julkaisu.  Tiistain ohjelmaamme Mumbaissa kuului tosiaan vierailu dalit-kylässä hieman kaupungin ulkopuolella. TISS on ollut mukana projektissa, jossa pyritään vaikuttamaan kyläläisten elämään, esim. siihen että vanhemmat kiinnostuisivat lastensa kouluttamisesta. Yhteisössä ei ole nähty lasten koulutusta tärkeänä, mutta projektin myötä asenteet ovat muuttuneet, ja lasten koulunkäynti on lisääntynyt lupaavan paljon. Myös yhteisön aikuisille pyritään opettamaan erilaisia taitoja. Naiset ovat alkaneet ommella myyntiin peittoja. Intiassa on tavallista, että marginaalissa olevia työläisiä voidaan hyödyntää taloudellisesti mennen tullen. Kun tavallinen ammattitaidoton (mies)työläinen tienaa Mumbaissa 800 rupiaa (reilu 8 euroa) päivässä, tämän kylän miehelle maksetaan vain 200 rupiaa. He työskentelevät yleensä. rakennuksilla tai riksakuskeina. Kivien hakkaaminen on ollut myös yleistä. Kylän vieressä on toimintansa lopet

Talvikoulumme matkusti keskiviikkoiltana Mumbaista Kochiin, Keralan osavaltioon. Ohjelma on sen jälkeen ollut niin tiivis, että en ole ehtinyt kirjoittaa blogiin yhtään mitään. Nytkään en ehdi laittaa kuin pikaisen rapsan: perillä ollaan!  Kerala on eräänlainen Intian pohjoismaat. Täällä on lukutaito lähes Suomen tasoa, osavaltio panostaa koulutukseen, julkiseen terveydenhuoltoon ynnä muuhun. Kerala on Intian harvoja vasemmistojohtoisia osavaltioita. Mumbain metelin ja saasteen jälkeen paikka tuntuu erittäin leppoisalta ja rauhalliselta. Rajagiri College of Social Sciences -yliopiston käytävät hohtavat puhtautta, eikä mikään repsota samalla lailla kuin Intiassa usein repsottaa. Yliopisto on katolisen kirkon ylläpitämä (kerron tästä vielä lisää myöhemmin!), ja moni proffa onkin samalla katolinen pappi. Olen näiden parin päivän aikana tavannut enemmän katolisia pappeja kuin elämäni aikana tätä ennen.  En ole ehtinyt koota blogiin Mumbain kokemuksianikaan, mutta kohta on luultavasti enemm

Kuulimme eilen kaksi luentoa, jotka liittyivät ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutos tuleekin täällä enemmän iholle kuin meillä Suomessa. Ensimmäinen luennoitsija, kuivuudesta luennoinut Sohini Sengupta totesikin, että muutamia vuosia sitten kukaan ei edes puhunut ilmastosta. Nyt ilmastonmuutos on yhtäkkiä mukana ihmisten jokapäiväisissä keskusteluissa. Sengupta pohti myös sitä, kuinka sosiaalinen media on mukana ilmastonmuutoksesta käytävässä keskustelussa. Koskettavia tarinoita käytetään irti konteksteistaan tavoitteena herättää voimakkaita tunteita, mutta tämä ei johda mihinkään konkreettiseen, vaan polarisoi asioita. Vesipula saatetaan nähdä erilaisten sidosryhmien taisteluna niukoista luonnonvaroista. Kokonaiskuvan sijaan syyttävä sormi osoitetaan yksittäistä viljelijää kohti: miksi viljelit kasvia, joka tarvitsee paljon vettä?  Unmesh Patnaikin luento käsitteli köyhän ja saastuneen Odishan osavaltion tilannetta ja valtion tukitoimien tehoa. Patnaik totesi, että aiemmin puhuttiin köy

Tänään on talvikoulussa ollut vaikka mitä ohjelmaa, kuten luentoja ja kenttämatka Mumbain ulkopuolelle dalit-kylään, mutta kirjoitan niistä myöhemmin.  Kampuksella oli tänään mielenilmaus, josta pieni pätkä yllä videolla. Ilmaus liittyy 7 vuotta sitten itsemurhan tehneeseen Hyderabadin yliopiston tohtoriopiskelijaan Rohith Vermulaan. Rohith oli dalit, ajoi dalitien asemaa ja joutui rankan syrjinnän kohteeksi. Häneltä vietiin mahdollisuus jatkaa opintoja. Mielenilmauksessa kuultiin tiukkaa tekstiä siitä, kuinka kaikki Intian kampukset ovat täynnä rasismia ja syrjintää. Tässä opiskelijat vievät Rohith Vermulan kuvan eteen kynttilöitä. Osallistuin tilaisuuteen jonkin aikaa, mutta sitten katsoin parhaimmaksi lähteä pakkaamaan laukkuja. Huomenna pitäisi jatkaa matkaa Keralaan! 

Tänään alkoi sitten varsinainen opiskelu. Talvikouluun osallistuu opiskelijoita ja opettajia neljästä yliopistosta: Jyväskylästä (Kokkola lasketaan tähän), Itä-Suomesta, täältä TISSistä sekä Rajagiri Collegesta. Rajagirin opiskelijat ja opettajat olivat tulleet paikalle, ja pääsimme tutustumaan kaikki toisiimme. Aivan huikea päivä! Satu Ranta-Tyrkön (Jyväskylä) luennosta jäi päällimmäisenä mieleen termi "capitalist world ecology", johon kuuluu olennaisena osana ilmaston lämpeneminen, saastuminen, lajikato ja...no kaikki tämä tiedätte kyllä mikä . TISSin Sunil Santhalta jäi mieleen erityisesti kommentti, että nämä tiedätte kyllä mitkä ongelmat ovat man-made problems. Nimenomaan MAN-made problems, ei human-made. Santha puhui paljon myös siitä, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa Intiassa (ja tietty myös esim. Afrikassa) ihmisten ja eläinten välisiin suhteisiin. Apinat tulevat syömään ja tuhoamaan ihmisten viljelyksiä, koska viidakoissa ei ole enää ruokaa. Karjankasvattajat joutuv

Tänään iski taas aamulla asentohuimaus, mutta en antanut periksi. Hoitoliikkeet ja menoksi! Tutustuimme opiskelukavereiden kanssa tällä kertaa Etelä-Mumbaihin, joka on kaupungin hienompaa aluetta. Niillä sijoilla järjestettiin tänään myös Mumbai Maraton, jossa oli lehtitietojen mukaan 55 000 osallistujaa. Liikenne oli osittain suljettu, mikä tarkoitti väljempiä (ja turvallisempia) katuja kulkea.  Eilen lähinnä hengailin ja lepäilin kampuksella ja juttelin monien opiskelijoiden kanssa, sekä suomalaisten että intialaisten. Kampus on varsin vilkas ja kansainvälinen paikka, opiskelijoita on ympäri Intiaa. Monet haluavat tulla juuri tänne opiskelemaan sosiaalityötä, koska tämä on vanhin, arvostetuin ja intialaisten opiskelijoiden mukaan myös Intian paras yliopisto opiskella alaa.  Kampuselämä vaikuttaa aikamoisen erilaiselta kuin Suomessa. Meno on todella yhteisöllistä. Kampuksella eletään, asutaan, hengaillaan, opiskellaan ja vietetään aikaa paljon, myös iltaisin. Näiden päivien ajan tääll

On ollut niin paljon ohjelmaa, että mietin, missä vaiheessa ehdin kirjoittaa mitään tänne blogiin. No, tämä aamuna kun olimme lähdössä tutustumaan kävellen Mumbain vanhaan osaan (ensin tietty tunnin matka taksilla, Mumbai on jättimäinen), sain yhtäkkiä järkyttävän huimauskohtauksen. Posteriorisen kaarikäytävän asentohuimaus on nimeltään tämä vaiva, josta olen pari kertaa kärsinyt Suomessa. Kiva ajoitus, mutta ei ihme. Aikaerorasitus, eilinen pomppiminen moottoririksojen kyydissä, liikenteen järkyttävä meteli, plus erittäin huonosti nukuttu yö. Vierasmajassa on jotain ihme kuulutuksia ja bling blongeja kaikunut läpi yön (juu, ensi yönä laitan korvatulpat, nyt en edes jaksanut etsiä niitä). Moskeijan rukouskutsu kuuden maissa tuntui todella leppoisalta ja miellyttävältä verrattuna tähän jatkuvaan äänikidutukseen. Onneksi asentohuimaus on tuttu vaiva, johon olen saanut Tampereen Tipotien terveysasemalla hyvät hoito-ohjeet. Muuten olisin aika kauhuissani, kun maailma pyörii, enkä pysty käv

Seuraa pieniä silmäyksiä kampusalueelle. Ensinnäkin kampuksella liikkuu paljon erilaisia kavereita. Koira saattaa hölkätä luentosaliin. Ikkunoita ei saa jättää valvomatta auki, koska apinat voivat tulla sisään ja tuhota paikkoja. Kissojakin täällä asustelee.  Kampuksella asuu myös lepakkoyhdyskunta. Yritin zoomailla näihin puun latvoissa majaileviin otuksiin, mutta kuva ei ehkä kerro kaikkea. Kampuksella asuvat lepakot ovat valtavia! Tässä vierasmajamme sisäänkäynti. Asutaan talvikoulun ajan tällaisessa melko tasokkaassa majoituspaikassa, jossa The Times of India jaetaan huoneisiin, ja teetäkin joku oli tuomassa aamuvarhaisella. Emme huonekaverin kanssa jaksaneet nousta avaamaan ovea chain tuojalle, vaikka itse olin kyllä jo herännyt lähellä sijaitsevan moskeijan rukouskutsuun. (Nukkumista häiritsi myös se, että sängyissä on todella kovat patjat. Vähän kuin nukkuisi paljaalla maalla ohuen retkipatjan päällä.) TISSin kampus on paikallisten opiskelijoiden mukaan paras ja turvallisin kamp

Ahtaasti pakattu lentokoneemme saapui Mumbaihin joskus puoli seitsemän aikaan aamulla. Suomen aikaa siis kolmelta aamuyöllä. Olin yrittänyt nukkua koneessa, mutta eihän siitä mitään tullut. Vähän väsytti. Mutta tuntui silti kivalta olla taas Intiassa. Edellisestä reissusta olikin vierähtänyt jo n. 25 vuotta. Ikuisuudelta tuntuvien turvatarkastusten ym. jälkeen 10-henkinen ryhmämme pääsi lopulta lähtemään TISSiin eli Tata Institute of Social Scienceseen. Ryhmästä valtaosa on täällä vain kahden viikon reissulla. Aloitamme ensi viikon alussa talvikoulussa, jonka aiheena on Climate Change, Migration and Crisis Preparedness in Social Work. Kun olimme pakkautuneet kolmeen taksiin (jotka eivät enää olleetkaan niitä 90-luvulta tuttuja Ambassadoreja!), ja taksikuski oli nostanut matkalaukkumme taksin katolla olevaan telineeseen (ja jättänyt ne sinne pomppimaan ilman mitään köysiä tai muita turvavälineitä) muistin taas mistä EN pidä Intiassa. Tai mistä en pidä ainakaan Intian suuremmissa kaupung

Ei kai ole hirveän epätavallista, että viisikymppinen suomalaisnainen opiskelee toista maisterintutkintoa, ja vieläpä sosiaalityö pääaineena, sosiaaliatyössähän ikä ei ole rasite vaan etu. :-D Mutta vaihtariksi lähteminen voi olla jo vähän harvinaisempaa. Ainakin meillä Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa on periaatteessa kurssivaihtoehtona Sosiaalityön käytännöt III ulkomailla, mutta ei siitä mitään kurssia järjestetä, kun ei ole osallistujia. Paitsi minä, Lumi 50 v. Käytännössä osallistun kurssille Sosiaalityön käytännöt III kotimaassa.  Olen lähdössä ensi viikolla Intiaan reiluksi kahdeksi kuukaudeksi. Tai siis toivottavasti olen. Byrokratia on hoidettu, viisumit hankittu, lentoliput ostettu, opintovapaata haettu. Nyt vain toivon, että Suomessa riehuva triplademia ei kaada minua sairasvuoteeseen. Oman jännityksensä aiheuttaa se, että olen sairastanut pitkää koronaa jo puolisentoista vuotta. Välillä oireet ovat olleet poissa, ja olen toivorikkaana ajatellut olevani terve. Sitten