Uusi viikko

Aloitin viikon metsästäen professori Anishia. Tsekkasin Anishin oman työhuoneen, kävin tiedekunnan toimistossa kyselemässä ja lähetin Anishille Whatsapp-viestin. Lopulta Anish saapui töihin ja ehti jutella pienen tovin. Kerroin hankaluuksista Midhun kanssa (en tiedä kuka hän on, minkä ryhmän kanssa hän työskentelee, en saa häntä kiinni) ja pyysin Anishia sopimaan tapaamisen. Anish kertoi Midhun olevan sosiaalityöntekijä (tai hmmmm...ehkä joku terveydenhuollon työntekijä...) joka koordinoi transgender-tukikeskusta. Anish soitteli Midhulle ja selitti tilanteen uudestaan. Anish mietti, että Midhu on luultavasti arka kommunikoimaan englanniksi. Mutta hän ottaa mielellään minut vastaan! Sovin, että menen tukikeskukseen huomenna aamupäivällä. Nyt vain odotan, että Anish kertoo minulle toimiston osoitteen. Mikä tapahtuu luultavasti tänään....tai viimeistään huomenaamuna.  

Anish ilahtui kun kuuli minun päässeen pitkän koronan hoito-ohjelmaan hyvään ayurveda-sairaalaan. Hoidot ovat hänen mukaansa tehokkaita. Voin suunnitella viikon ohjelmani niin, että aikatauluissa on tilaa hoidoille. Minunhan pitää käydä sairaalassa päivittäin 10 päivän ajan. Onneksi sinne on yliopistolta vain 10 - 15 minuutin matka. 

Anishilla oli myös minulle asiaa: tapaaminen kansainvälisessä toimistossa klo 11.15. Jes, lopulta. Ehdotin, että koska en mene tänään vielä mihinkään käytännön paikkaan, voisin tulla ennen tapaamista seuraamaan Anishin opetusta. Anish pitää maisteriopiskelijoille casework-kurssia. Talvikoulussa paikalliset sosiaalityön opiskelijat muistuttelivat itselleen, että sosiaalityö on myös yksilötyötä ja caseworkia. Painotus on täällä Intiassa yleensä niin paljon yhteisötyössä, että yksilötyö unohtuu. Siis ihan eri päin kuin meillä Suomessa. Vai onko meillä käytännössä edes mitään yhteisösosiaalityötä?

Sain luvan osallistua opetukseen. Opiskelijat olivat keksineet pienryhmissä erilaisia sosiaalityön asiakaskeissejä, ja niitä esiteltiin. Opetuksen sisältö käsitteli oikeastaan paljolti sitä, mikä on omassa nykyisessä työssäni vahvasti läsnä: palvelutarpeen arviointia. Kun Anish pyysi minua esittelyjen lopuksi kommentoimaan asiakaskeissejä suomalaisesta näkökulmasta, nostin esille kaksi asiaa. Ensinnäkin Suomessa ihmiset ovat tasa-arvoisempia kuin Intiassa. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä ei ole meillä niin valtava. Toinen asia minkä nostin esille, oli luokan kikattelu. Opiskelijat oikeasti kikattivat, kun eräässä keississä tyttö ja poika olivat rakastuneet (hihihihihi!) ja karanneet, ja tyttö oli raskaana ennen avioliittoa (HIHIHIHIHIHI!). Kikatusta herätti myös erään kuvitteellisen asiakkaan kuvitteellinen avioliiton ulkopuolinen suhde. Kerroin, että Suomessa näille asioille ei naurettaisi, ne ovat ihan tavallisia juttuja. Anish oli tyytyväinen kulttuurisen kontekstin esille tuomisesta. 

Menin kansainväliseen toimistoon klo 11.15. Anish saapui n. puolen tunnin päästä. Tohtori Kiran, joka minun piti myös tavata, tuli paikalle jo vartin päästä tapaamisen alkamisajasta. Juttelimme harjoittelusta ja siitä, että yliopistoa varten pitää olla tarkat harjoittelusuunnitelmat. Nämä tarkat suunnitelmat voi sitten tehdä viikko kerrallaan, kun selviää mihin paikkoihin menen. 😄 Yksilölliselle opiskelulle (kuten lukemiselle, raportoinnille ynnä muulle) pitää myös muistaa jättää tilaa. Hyvä pointti, koska muuten taitaisi jäädä vapaa-aika kokonaan pois elämästä. Täällä ovat lauantaitkin työ- ja opiskelupäiviä. Täällä on meidän suomalaisten lisäksi kaksi muuta länsimaista vaihto-opiskelijaa, ja he valittelivat sitä, että eivät ole ehtineet nähdä Kochista oikein mitään. Sunnuntait ovat ainoita vapaapäiviä, ja silloin väsyttää yleensä niin paljon, että ei jaksa lähteä minnekään.

No, itse olen onneksi nähnyt Kochista muutakin kuin yliopiston. Eilenkin käväisimme Hillan kanssa metrolla keskustassa ja lukutoukkina ilahduimme suunnattomasti hyvästä kirjakaupasta. Kumpikin pystyi kuitenkin rajoittamaan ostokset kolmeen kirjaan. Vanhankaupungin alue on mielenkiintoinen, siellä on merta ja Che Guevaran kuvia seinissä. 

(DYFI = Democratic Youth Federation of India)

Vanhassa Kochissa on tällä hetkellä myös valtava taidebiennaali, esillä mm. suomalaisen Martta Tuomaalan videoteos plus norjansaamelaisen Elle Márjá Eiran videoteos poronhoidosta (ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta siihen). Kochin vanhassakaupungissa on myös juutalaiskaupunginosa synagogineen. Synagoga on edelleen käytössä ja kuuluu 1400-1500-luvulla maahan tulleille juutalaisille. Heitä kutsutaan nimellä "paradeshi" (ulkomaalainen), koska he ovat niin tuoreita tulijoita. :-D Heitäkin ennen Keralassa on ollut juutalaisia: ns. malabarinjuutalaiset tulivat tänne jo 70-luvulla. Lähes kaikki heistä ovat siirtynyt Israeliin 1950-luvun jälkeen. Mutta tässä tämän tuoreen, 1500-luvulla rakennetun, toiminnassa olevan synagogan ovi.