Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2023.

Enpäs lopetakaan vielä! Ystävä tiukassa paikassa!

Kuva
Piti lopettaa blogi tuohon edelliseen kirjoitukseen, mutta enpäs lopetakaan.  Harjoittelu loppui maaliskuun puolessavälissä, mutta ihmiskontaktit säilyvät. Kuten kontakti tähän Rajagiri Collegen yliopiston kirjastossa hymyilevään ugandalaiseen Emmanueliin. Ollaan viestitty toisillemme ahkerasti siitä lähtien kun poistuin Intiasta. Hymystä huolimatta tämä psykologian opiskelija ja neljän lapsen isä oli kovin huolissaan perheensä pärjäämisestä Ugandassa ilman isää. Emmanuelilla eli kotoisasti Emmalla oli monenlaista vääntöä ja kääntöä viisumin ja yliopiston kanssa, mutta lopulta hän pääsi lähtemään kotiin perheensä luo ja tekemään samalla psykologian käytännön harjoittelua ugandalaiseen mielisairaalaan. Lennon hän sai maksettua amerikkalaisen kaverin lentopisteillä.  Nyt Emman pitäisi palata takaisin Kochiin, jotta saisi suoritettua loppuun maisteriopintonsa. Hän luotti aluksi valtion tukeen, olihan hänelle myönnetty jo avustusta aiempiin opintoihin. Mutta Ugandassa homma ei toimikaan ni