Pakkolepoa, flamingoja ja alkuperäiskansoja

On ollut niin paljon ohjelmaa, että mietin, missä vaiheessa ehdin kirjoittaa mitään tänne blogiin. No, tämä aamuna kun olimme lähdössä tutustumaan kävellen Mumbain vanhaan osaan (ensin tietty tunnin matka taksilla, Mumbai on jättimäinen), sain yhtäkkiä järkyttävän huimauskohtauksen. Posteriorisen kaarikäytävän asentohuimaus on nimeltään tämä vaiva, josta olen pari kertaa kärsinyt Suomessa. Kiva ajoitus, mutta ei ihme. Aikaerorasitus, eilinen pomppiminen moottoririksojen kyydissä, liikenteen järkyttävä meteli, plus erittäin huonosti nukuttu yö. Vierasmajassa on jotain ihme kuulutuksia ja bling blongeja kaikunut läpi yön (juu, ensi yönä laitan korvatulpat, nyt en edes jaksanut etsiä niitä). Moskeijan rukouskutsu kuuden maissa tuntui todella leppoisalta ja miellyttävältä verrattuna tähän jatkuvaan äänikidutukseen. Onneksi asentohuimaus on tuttu vaiva, johon olen saanut Tampereen Tipotien terveysasemalla hyvät hoito-ohjeet. Muuten olisin aika kauhuissani, kun maailma pyörii, enkä pysty kävelemään muutamaa askelta pitemmälle. 

Mutta koska kävely ei nyt onnistu ja pakkolepo on käynnissä, onkin yllättäen aikaa blogille! Jihuu! (Oikeasti ei ole kivaa, yrjö lentää kohta, eikä syynä ole Intian pöpöt vaan ihan oman korvani tasapainojärjestelmä.)

Eilen oli tosi mukava päivä. Lähdimme tutustumaan luonnonsuojelualueeseen. Meitä piti lähteä isompi porukka sinne, olimme liikkeellä kolmella taksilla. Ainoastaan meidän ryhmämme pääsi perille, muiden taksit ajoivat jonnekin aivan harhateille.

Kuvassa onnekkaat perille päässeet vasemmalta lukien: australialainen Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Janet, joka toimii yhtenä projektimme opettajista, Odishan osavaltiosta kotoisin oleva TISSin tohtoriopiskelija ja sosiaalityöntekijä Eugene ottamassa kuvaa, väitöskirjaa tekevä Hilla, dokumentaristi Miikka, minä sekä yhteiskuntatieteiden opiskelija Sanni. 

Luonnonsuojelualue oli mielenkiintoinen talvikoulumme aiheenkin kannalta. Laaja alue sijaitsee kaupungin keskellä, merenlahden ympärillä. Siis keskellä parhainta rakennusmaata, jota varmasti moni rakennusalan yrittäjä silmäilee kullan kiilto silmissään. Alueen mangrovemetsät on kuitenkin suojeltu.  Mangrovemetsillä on monissa paikoissa ikävä maine rasittavina rumina puskina, ja niistä on haluttu päästä eroon. Ne ovat kuitenkin tosi tärkeitä ekosysteemin kannalta, puhdistavat juurillaan ilmaa ja vettä. Ilman niitä Mumbai olisi paljon saastuneempi. 

Oli kyllä ihmeellistä tehdä veneretki kuin toiseen maailmaan kaupungin kaaoksesta. Alue on myös flamingojen rauhoitusalue. Kahta eri lajista flamingoa elää täällä sulassa sovussa talviajan. Kesäksi ne muuttavat pois. 

Oli antoisaa hengailla kokonainen päivä tässä porukassa. Eugenen kanssa kävimme hurjan mielenkiintoisia keskusteluita mm. sosiaalityöstä Intiassa ja alkuperäiskansoista. Eugene on työskennellyt sosiaalityöntekijänä sekä valtiolla että erilaisissa järjestöissä. Innostus sosiaalityöhön tulee jo kotoa: hänen isänsäkin on sosiaalityöntekijä. 

Eugene kuuluu kharia-alkuperäiskansaan ja on myös tutkinut oman kansansa perinteitä osana opintojaan. Sain esimerkiksi tietää, että kansan legendan mukaan ihmiset ovat syntyneet banyan-puun ja ravun kohtaamisesta (vaikka tämä tieto onkin lähes unohtunut Aatami ja Eeva -selityksen ja kristinuskon myötä). Päin vastoin kuin Intian valtakulttuurissa, kharioiden parissa morsiamen perhe ei maksa sulhaselle myötäjäisiä. 

Kharia-kansaan kuuluu puolisen miljoonaa ihmistä, ja kharia-kieli kuuluu austroaasialaisiin mundakieliin. Suurin ja tunnetuin munda-kansoista on santalit, joita on n. seitsemän miljoonaa. Enemmän kuin suomalaisia siis! Santalit, khariat ja muut Intian alkuperäiskansat ovat olleet ja ovat edelleen syrjittyjä sekä aikamoisessa ahdingossa mm. kaivosteollisuuden vuoksi. Odishan osavaltio on täynnä kaivoksia, jotka on rakennettu alkuperäiskansojen maille. Jos miettii Suomen Talvivaaraa ja sen vaikutusta, siis yhtä kaivosta, voi vain kuvitella, mitä sadat kaivokset tekevät alueelle. Intiassa kun ei ole edes vastaavaa lainsäädännöllistä hillintää kuin meillä. 

Jal, jangal, jameen on alkuperäiskansa-aktivistien slogan täällä Intiassa. Hindinkieliset termit tarkoittavat vettä, metsää ja maata - ja sitä että luonnonvarat pitäisi olla niiden käytössä, jotka ovat eläneet perinteisillä alueillaan sopusoinnussa luonnon kanssa, osana luontoa. Samanlaista elämisen taistelua käyvät kaikki alkuperäiskansat joka puolella maailmaa, meillä Suomessakin. Eugenekin tiesi heti saamelaiset. Vaikka alkuperäiskansojen kohtaamat ongelmat ovat eri mittakaavaa, perusasiat ovat samanlaisia. TISS on ihan huippupaikka alkuperäiskansatutkimuksen ja -aktivismin kannalta. Ja ehkä juuri siksi erityisen tarkkaan valtion valvovan silmän alla. Meidänkin piti täytellä ties mitä rekisteröintikaavakkeita, liikkeistämme halutaan olla tietoisia. Intiassahan valtaa pitävät hindunationalistit. Ja vaikka Intian presidentti onkin sekä nainen että alkuperäiskansaan kuuluva (tässä vaiheessa suomalainen, tiedostava ihminen huutaa WAUUU!), hän on käytännössä pelkkä sätkynukke, jonka avulla kalastellaan entistä laajempaa kannatusta. Jokaisen paikallisbussin kyljessä näyttää komeilevan pääministeri Narendra Modin kuva, mutta presidentin kuvia ei näy missään. 

Opettajamme Janet oli innoissaan kuultuaan, että suoritin aiemman maisterintutkintoni uskontotieteessä. Hän alkoi heti ehdotella seuraavan gradun aiheeksi jotakin, mikä liittyisi uskonnon, hengellisyyden ja sosiaalityön suhteeseen. Harkitsemisen arvoinen asia, mutta juuri nyt en kyllä jaksa ajatella mitään graduja, vaan menen kokeilemaan jos pysyisin sen verran pystyssä, että kykenisin kehittämään jostain aamiaisen. (Vierasmaja tarjoaa aamiaisen, mutta sen pääraaka-aine on vehnä. En voi syödä gluteenia, joten yritän löytää jostakin vaikkapa idlejä: perinteisiä eteläintialaisia hapatettuja riisi-linssikakkuja.) Eniten nyt harmittaa se, että joudun skippaamaan keikan suht lähellä olevaan slummiin ja tutustumisen siellä tehtävään sosiaalityöhön.