Maanantai ja harkka etenee etanana

Aivan kuten odotinkin, hommat eivät lähteneet käyntiin sillä lailla, että olisin jo tänään ollut haluamassani kenttäpaikassa. Tämä on Intia, asiat etenevät rauhalliseen tahtiin. Professori Anish esitti pyynnön, että kirjoittaisin harjoitteluun liittyviä ajatuksia ja toiveita vielä sähköpostitse hänelle, ja tein työtä käskettyä. Pistin kaikki mahdolliset perustelutkin mukaan, jopa Suomessa käytävän translakikeskustelun (jota en tosin ole jaksanut juuri yhtään seurata). Toiveeni on sillä tavalla edennyt, että Anish puhuu yliopistolla avoimesti aikomuksistani työskennellä transgendereiden parissa. Tänään minulla piti olla harjoittelun suunnittelutapaaminen yliopiston kansainvälisessä toimistossa, mutta tämä ihminen, jonka kanssa tapaamisen piti olla, ei ollut paikalla. Huomenna uusi yritys. Sain sentään kaiken maailman rekisteröintihommeleita hoidettua siellä toimistossa. Toimitin jopa rikostaustaotteeni. Tarkka harjoittelusuunnitelma pitää kuitenkin pian tehdä. Intian hallitus haluaa tarkat raportit ulkomaalaisten opiskelijoiden liikkeistä. 

Sain kansainvälisestä toimistosta myös vaihto-opiskelijoille suunnatun oppaan. Oppaassa neuvotaan mm. kuinka pukeutua kampuksella ja kentällä. Paikallisilla opiskelijoilla on usein univormut, mutta ulkomaalaisilta niitä ei vaadita. Naisopiskelijoita kehotetaan pukeutumaan perinteisiin intialaisiin asuihin, jotka peittävät sääret ja olkapäät (wohouu, olen jo tietämättäni noudattanut sääntöä!). Avoimia päänteitä tai tiukkoja asuja ei suositella. Sareja ei kuitenkaan yliopistolla käytetä, koska ne ovat liian juhlavia. (En voi kuvitella, että TISS olisi antanut tällaisia ohjeita. Siellä naisopiskelijat saivat hypellä vaikka shortseissa, jos halusivat.)

Oppaassa neuvotaan myös, kuinka opettajia puhutellaan. Miesopettajia kutsutaan arvonimellä "sir", naisia "mam". Paitsi jos he ovat pappeja tai nunnia. Silloin oikeat termit ovat "father" ja "sister". Opiskelijoita kutsutaan IÄSTÄ HUOLIMATTA 👽 tytöiksi tai pojiksi. No, tämä ei selvästikään koske minua. Viiskymppinen, toista maisterintutkintoaan tekevä suomalainen sosiaalityöntekijä menee jonnekin ihan omaan kategoriaansa. Enhän istu täällä edes millään luennoilla, yliopisto ainoastaan koordinoi vaihtojaksoa. 

Tänään tosin pääsin seuraamaan luentoa. Anish piti kandiopiskelijoille työpajatyyppisen luennon ohjauksesta. Ohjaus on täällä paljon laajempi käsite kuin meillä Suomessa. Meillä se on lähinnä informaation jakamista ja eri palveluihin ohjaamista, täällä enemmän jotakin lyhytterapeuttisen työskentelyn kaltaista. Luennolla lähdettiin ihan perusjutuista, jotka liittyvät vuorovaikutukseen ja ihmisten kohtaamiseen, alkaen ruumiinkielestä. Olen usein miettinyt, että meillä Suomessa sosiaalityön opetuksessa on hirveän vähän tätä puolta, olemme niin akateemisia. Sosionomikoulutuksessa tätä on varmasti paljon enemmän. Kuitenkin kohtaamisen taidot ovat olennainen osa sosiaalityöntekijänkin ammattitaitoa. Mutta taidot pitää ilmeisesti olla valmiina tai hankkia jotenkin koulutuksen ulkopuolella. No, tuskin niitä yhdellä luennolla tai luentosarjallakaan kuitenkaan opitaan...ja pelkät taidot eivät pelkästään riitä, ellei opiskelija samalla kykene pohtimaan ja purkamaan omia asenteitaan ja ennakkokäsityksiään. En tiedä, kuinka paljon tätä sitten täällä harrastetaan. Pitääpä kysellä. 

Tutustuin tänään myös yliopiston kirjastoon. Haahuilin sinne, ja heti mukava kirjastonhoitaja Varsha päätti esitellä koko kirjaston ja valokuvailla samalla. Täytyy sanoa, että ihan kivat näkymät on kirjastosta.