Paikallinen ympäristökatastrofi käynnissä

Kampuksella moni valittaa. Silmiä kirvelee, kurkkuun sattuu. Etenkin öisin haisee palaneelta, kun tuuli kääntyy. 

Syynä on Brahmapuram-niminen laaja kaatopaikka, joka on noin viikko sitten syttynyt palamaan. Kaatopaikka on ollut ongelmallinen jo aiemminkin: täytetty yli äyräittensä ja saastuttaa ympäristöä. Paikan surkeaan tilaan liittyy jotain lahjontajuttuja. Nyt siellä palaa muovijäte, josta pääsee koko ajan valtava määrä erilaisia myrkkyjä ilmaan. Kochin ilmanlaatumittarin lukemat ovat laskeneet kuin lehmän häntä. 

Kaatopaikalle on yliopistolta kymmenisen kilometriä matkaa. Lehdistä voi lukea, että kaatopaikan ympäristön kaikki oppilaitokset on suljettu, ja asukkaita on kehotettu oleskelemaan sisätiloissa. Ihmiset oireilevat, ja sairaalat ovat täynnä. Savu leviää laajalle ja aiheuttaa lehtitietojen mukaan vakavia terveysongelmia. The Indian Expressin mukaan myös meidän yliopistomme ja viereinen koulu on suljettu. Juu, oikeasti ei ole. Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin. Meillä ei ole kuulemma mitään hätää. 

Rajagiri Collegen toinen kampus, joka on lähempänä kaatopaikkaa, on suljettu. Sieltä tuli meille evakkoon saksalaisia insinööriopiskelijoita. Heilläkään ei ollut kuulemma ensin mitään hätää, vaikka kaikki intialaiset opiskelijat oli lähetetty kotiin, ja hengittäminen oli vaikeaa. Jos tulee huono olo, pitää vain laittaa maski. Kaikki hyvin!

Yritän nyt oleskella lähinnä sisätiloissa. Mietin, olisiko järkevämpää häipyä pois kaupungista vai odotella että tulipalo saadaan sammutettua. Matkan aikana kuitenkin altistuu savulle enemmän kuin että ei lähtisi. Tällä alueella ilma on kuitenkin paljon parempaa kuin monissa paikoissa. Ei sentään tällaista kuin tässä The Indian Expressin kuvassa, lähempänä kaatopaikkaa. 
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enpäs lopetakaan vielä! Ystävä tiukassa paikassa!

Pispalasta Mumbaihin

Pakkolepoa, flamingoja ja alkuperäiskansoja