Väkivaltaa ja kirjoja

En ole juurikaan ehtinyt istua yliopiston kirjastossa, mutta tänään päätin viettää päivän siellä. Kiitos herra Shanun tekemän katoamistempun minulla on aikaa lukea! Yliopistojen kirjastot eivät täällä olekaan samanlaisia paikkoja kuin Suomessa, että kävellään vain sisään ja mennään tutkimaan hyllyjä. Sree Sankaracharya -yliopistossa ei ollut toivoakaan päästä kirjastoon, kun ei ollut yliopiston henkilökorttia tai erillistä lupalappua. Rajagiri Collegessa sentään pääsen kirjastoon sisälle turvaportin kautta. Laukku on jätettävä ulkopuolelle, mikä on vähän epäkätevää, koska mukana on tietokoneen lisäksi luultavasti lompakko, kännykkä, silmälasit, kalenteri ja muuta. Tasapainoilet sitten tämän lastin kanssa kiertelemässä hyllyjä ja hakemassa kiinnostavaa materiaalia. Ja kiinnostavaa materiaaliahan löytyy! Yrität sitten suoriutua tämän materiaalin JA sen edellisen lastin kanssa lukusalin pöydän luo. Onneksi kirjastonhoitaja tuli auttamaan tämän kirjapinon kanssa. 

Matkalla kirjastoon satuin paikalle, kun opettaja löi opiskelijaa.👀 En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta paikalla oli kaksi hyvin vihaiselta vaikuttavaa opettajaa ja kolme hämmentyneeltä näyttävää kandivaiheen opiskelijapoikaa (kandivaiheen opiskelijat erottaa siitä, että heillä on univormut). Kun yksi pojista lähestyi muita, toinen vihaisista opettajista löi häntä kunnolla yläselkään. Aivan varmasti sattui. 

Lounastauolla kysyin tuntemaltani intialaiselta psykologian opiskelijalta, onko opiskelijoiden lyöminen kovinkin tavallista intialaisissa yliopistoissa. Hänhän on opiskellut useammassa. Ei hänen mukaansa ole kovin tavallista, mutta kyllä sitä tapahtuu. Häntä itseään ei ole lyöty yliopistossa, mutta koulussa kylläkin. "Mitä oikein odotat, tämä on Intia!" hän kommentoi. 

Eurooppalaisen, vaihdossa olevan psykologian opiskelijan kanssa juttelimme intialaisista kasvatuskäytännöistä. Hän kertoo olevansa järkyttynyt siitä, kuinka opiskelukaverit suhtautuvat lasten fyysiseen kurittamiseen. Näistä se on ihan ok. Lähes kaikkia opiskelukavereita on lapsina lyöty kasvatustarkoituksessa. Opiskelijat itse ovat mielestään edistyksellisiä, koska aikovat lyödä omia lapsiaan vasta jos lapset eivät ensimmäisen sanallisen kehotuksen jälkeen tottele. Omat vanhemmat kun ovat ensin lyöneet ja sitten vasta kieltäneet. 

Tämä eurooppalainen opiskelija on tehnyt käytännön harjoittelua erityislapsille suunnatussa laitoksessa, ja siellä lapsia lyödään kepeillä. Hän on ollut aivan järkyttynyt, mutta on ikään kuin laittanut nämä kokemuksensa ja tunteensa sivuun, jotta pystyy tekemään harjoittelua. 

Vaihtari kertoi tuntevansa itsensä välillä avaruusolennoksi opiskelukavereidensa keskellä. Hän ei voi käsittää, kuinka psykologian opiskelijat eivät voi ymmärtää fyysisen väkivallan vaikutusta lasten kehitykseen. Toisaalta ei se välttämättä ole niin ihmeellistä. Myös psykologian opinnot perustuvat tässä yliopistossa oppikirjamateriaalin ulkoa opettelulle, eikä mitään omia pohdintoja harjoiteta. Vaihtari haluaisi purkaa tilanteita, keskustella, reflektoida ja pohtia, mutta tällaiseen ei ole liiemmin aikaa. Opiskelukaverit eivät edes ymmärrä, miksi ihmeessä miettimiseen pitäisi käyttää aikaa, kun se tuottaa vain lisää työtä.👀 

Opiskelijat ovat kuitenkin kulttuurinsa tuotteita. Mutta kulttuurit muuttuvat, onneksi.