Tarvitaanko Suomessa sosiaalityötä?

"Tarvitaanko Suomessa sosiaalityötä?" kysyi naisten käsityöpajan opettaja minulta. Tutustuimme tänään taas yhteen naisia voimaannuttavaan projektiin: pajaan, jossa pidetään naisille kirjontakursseja ja ommellaan kauppoihin kangaskasseja. 

Moni täällä Keralassa tietää Suomen. Eilenkin eräs tuttu muovijätteenkäsittelijä tuli innoissaan kertomaan, kuinka oli jutellut tyttärensä kanssa tapaamastaan suomalaisesta, ja tytär oli kertonut Suomen olevan tosi kaunis ja tosi ystävällinen paikka. Ja tietenkin maailman onnellisin maa. 

Samoilla linjoilla oli pajamme opettaja: miten maailman onnellisimmassa maassa voi olla tarvetta sosiaalityölle? Tällä kertaa en viitsinyt pilata kanssakulkijan iloa kertomalla korkeista itsemurhaluvuista tai mielenterveysongelmista. Mainitsin jotain ympäripyöreää siitä, että hyvästä infrastruktuurista huolimatta meilläkin on ongelmamme. Ja sosiaalityöntekijöistä on suoranainen pula. 

Työpaja oli kivan rento kokemus alkuviikon jätehuoltotyön jälkeen. 

Pajassa oli menossa kirjontakurssi. Naisille opetetaan täällä kirjonnan salat 20 päivää kestävillä kursseilla. Kurssin jälkeen he voivat hyödyntää taitoaan kuten haluavat. He voivat työskennellä kotoa käsin, myydä käsitöitään itse tai tulla työpajalle aloittamaan työuraa tuetusti. Osa naisista ompelee kangaskasseja myyntiin. Kerala on kieltänyt kaikki kertakäyttöiset muovituotteet, joten kangaskasseille on kysyntää supermarketeissa.

Osallistuimme Sarwan kanssa kirjontakurssille, ja aloitimme tietenkin alkeista. Tässä kirjomani kukkanen. En itse valinnut mallia enkä värejä...mutta kirjonta kyllä innosti suunnitelmiin lähteä Suomessa jollekin feministiselle Radikaalit ristipistot -kurssille, jossa todellakin valitsisin itse KAIKEN. :-D 

Sain paljon kannustusta muilta kurssilaisilta ja opettajalta. Opettajan mielestä kirjonta on hirveän rentouttavaa ja toimii hyvänä itseilmaisun välineenä. Hän kertoi rakastavansa työtään, etenkin kaikkia ihania värejä, joita kirjonnassa voi käyttää. Osa kurssilaisista oli edennyt jo taitaville tasoille.

Työpajaa koordinoi sama sosiaalityöntekijä, joka hoitaa kylän vanhustyöprojektia eli herra Ranjit. Ranjit ei itse kirjo eikä tee käsitöitä, vaikka laulaakin hyvin. Nyt hän veti vanhusten tilaisuutta naapurissa. Kun työ on yhteisöpohjaista, sosiaalityöntekijän toimenkuva voi olla hyvin laaja ja monimuotoinen. 

Kysymykseen, tarvitaanko Suomessa sosiaalityötä, voisin tämän päivän jälkeen vastata entistä painokkaammin, että kyllä. Ja minusta meillä tarvittaisiin nimenomaan yhteisöpohjaista sosiaalityötä. Kun yhteiskunta pirstaloituu, kun palvelut erikoistuvat, ja yhtä ongelmaa hoidetaan yhdessä paikassa, toista toisessa, kun yksilökeskeisyys näivettää yhteisöt ja etäännyttää ihmiset toisistaan, voisiko sosiaalityö olla se tekijä, joka korjaa tilannetta? 

Samalla mietin sitä, kuinka tärkeänä hyvää tunnelmaa ja elämästä nauttimista pidetään arvossa täällä Keralassa. On tärkeää, että ihmisillä on hyvä olla. Tätäkin voisi miettiä suomalaisessa sosiaalityössä. Kaiken voisi aloittaa vaikkapa siitä, että mietitään kuinka sosiaalityön kentällä työskentelevät ihmiset itse voivat. Onko meillä aikaa itseilmaisuun ja elämästä nauttimiseen? Meillä on kamalasti töitä, ja helposti pysähdymme miettimään omaa vointiamme vasta siinä vaiheessa kun burn out on jo päällä.