Alkuviikkoa: Krishna-mummoja ja hirssiprojekti

Olin suunnitellut meneväni heti maanantaina sosiaalityöntekijä Shanun mukaan, kun hän käy tarkastuskierroksellaan alueen lastenkodeissa. Hän oli luvannut lähettää minulle viestinä ensimmäisen lastenkodin sijainnin, jotta voin tulla sinne suoraan.

Oli maanantaiaamu, eikä Shanusta ollut kuulunut yhtään mitään. Tajusin myös, että olin kyllä antanut Shanulle oman numeroni, mutta en ollut pyytänyt hänen numeroaan. En siis voinut soitella perään. 

Odottelin aikani, mutta kun mitään ei kuulunut, päätin unohtaa Shanun ja pitää vapaapäivän. Halusin nähdä Shiva-temppelin, jossa oli äskettäin juhlittu mahashivaratria varsin näyttävästi. Matkustin temppelille, joka sijaitsee Periyar-joen rannalla. Ylittäessäni temppelille johtavaa siltaa kuulin jonkun resitoivan mantroja. Ääni ei kuitenkaan tullut Shiva-temppeliltä vaan jostain ihan muualta. Resitointi vain jatkui ja jatkui. Vierailtuani temppelillä kävelin joen rantaa pitkin ääniä kohti. Löysin portin, ja portin takaa tien pienelle Krishna-temppelille. Ajattelin mielessäni, että siellä on luultavasti kaapuihin pukeutuneita, päänsä ajelleita munkkeja, mutta ei! Siellä olikin eläkeläismummojen ja vähän nuorempienkin naisten kuukausittainen Krishna-sessio! Naiset resitoivat pyhiä tekstejä ja olivat juuri lopettelemassa.

Porukka oli innoissaan vieraasta. Sain heti uusia kavereita: kuvassa vasemmalta lukien Bindu, Rukmini, Suma ja minä. 

Bindu ja Rukmini yrittivät virittää keskustelua malajalamiksi, mutta onneksi Suma puhui hyvää englantia. Suma kutsuikin minut kotiinsa, ja vietin loppupäivän hänen luonaan. 

Suma on kirjoittanut useita kirjoja, joista suurin osa on malajalamiksi, mutta pari englanninkielistäkin mahtuu joukkoon. Hän lahjoitti minulle kirjoittamansa elämäntaito-oppaan Life is Beautiful. Oppaassa käydään läpi onnellisen elämän salaisuuksia, kuten mm. itsensä tuntemista, joogaa, meditaatiota ja chakrojen (kehon energiakeskusten) puhdistusta. Suma on myös aktiivisesti mukana hyväntekeväisyysjärjestön toiminnassa, matkustelee, vierailee jatkuvasti temppeleillä ja on nyt alkanut opetella sitä tekstiä, jota naiset Krishna-temppelillä äskettäin resitoivat. Aiemmin hänen ei annettu resitoida kyseistä tekstiä, koska hän ei ole brahmana. Hän kertoi, että viimeisen parinkymmenen vuoden aikana hallitus on kuitenkin muuttanut asioita, ja tällä hetkellä kaikki saavat laulaa pyhiä tekstejä. Pappeuskaan ei ole enää rajattu vain brahmana-kastille, ainakaan kaikissa temppeleissä. 

Suma kuuluu nayar-kastiin. Kiitos edellisessä postauksessa mainitsemani professori Parpolan, olen saanut aikoinani opetusta Keralan jännistä kastiperinteistä. Nayarit ovat siitä erityisen mielenkiintoinen kasti, että heillä on ollut matrilineaariset sukulinjat, ja joillakin kastin naisilla on ollut useampia aviomiehiä. Monimiehisyys on tosin loppunut jo aikaa sitten. Nayarit eivät ole ainoa ryhmä, jossa on harjoitettu polyandriaa, näitä löytyy kyllä eri puolilta Intiaa. Itse asiassa Intian kansalliseepoksen Mahabharatan yksi päähahmoista, prinsessa Draupadi, on naimisissa samaan aikaan viiden miehen kanssa. Sille sitten yritetään nykyajan puritaanisessa ilmapiirissä keksiä kaikenlaisia selityksiä. Kuvakaappaus netistä:

Tiistaina osallistuin hirssiprojektiin Kanjoorin kylässä. Käsitykseni sosiaalityön kentästä laajeni jälleen kerran tämän tilaisuuden myötä. Ihmettelin aluksi, miksi meidät oli kutsuttu ensin jonnekin ihme pankkikonttoriin. Pian kävi ilmi, että tällä pankilla on tärkeä rooli: se on käynnistänyt sosiaalityön projekteja ja kantaa sosiaalista vastuuta alueella. Pankki tietenkin myöntää viljelijöille lainoja ja on antanut takaisinmaksussa lykkäyksiä, koska etenkin koronarajoitusten jälkeen viljelijät ovat olleet ahtaalla. Sen lisäksi pankki on perustanut suuren valintamyymälän, joka tarjoaa kylän leskeksi jääneille naisille töitä. Ajatuksena on myös taistella monikansallisten yhtiöiden ylivaltaa vastaan. Rajagiri College tekee pankin kanssa yhteistyötä ja tarjoaa apua mm. psykososiaalisen tuen tarjoamisessa sitä tarvitseville kyläläisille. Ja nyt on tämä yhteinen hirssiprojekti, jossa alueen viljelijät pyritään saamaan mukaan hirssinviljelyyn. Kuten jossain aiemmassa postauksessa olen maininnut, hirssi on ekologisesti kestävämpää, ravintoarvoiltaan parempaa ja kestää ilmastonmuutosta paremmin kuin vaikkapa riisi. 

Kyseessä on muuten ihan normaali pankki, jossa voi hoitaa normaaleja pankkiasioita. Minäkin olisin kuulemma saanut avata sinne pankkitilin, jos olisin halunnut. 

Tiistaina vietettiin jonkinlaista hirssinkylvön avajaisjuhlaa. Kuvassa keskellä Rajagiri Collegen sosiaalityön laitoksen johtaja Isä Joseph (poikkeuksellisesti ilman papinkaapua), hänen vasemmalla puolellaan sariin pukeutunut OutREACHin johtaja Meena Kuruvilla. Isä Josephin oikealla puolella paikallisen maatalousyhdistyksen edustaja, hänen vieressään pankin sosiaalisten projektien koordinaattori.

Juttelin pankin koordinaattorin kanssa paljon samalla kun kävelimme tuleville hirssipelloille. Hän on eläkkeellä kaupallisen korkeakoulun rehtorin virasta ja käyttää nyt aikansa sosiaalisiin projekteihin pankissa. Lapsia hänellä ei ole, mikä on harvinaista täällä. Hän ei ollut lapsia aikoinaan saanut, eikä vaimo ollut halunnut adoptoida. "Olisin paljon itsekkäämpi, jos minulla olisi lapsia" hän sanoi. Silloin hän keskittyisi lapsiinsa eikä yhteisten asioiden hoitamiseen. 

Kävelimme pelloille ja kylvimme joukolla ensimmäiset hirssinjyvät. 

Matkan varrella näkyi mm. muskottipähkinäpuita, kotitemppeleitä - ja sateenkaarilippuja!

Joudun nyt kuitenkin tuottamaan pettymyksen niille, jotka ajattelevat että kylässä juhlistetaan jonkinlaista Pride-henkeä. Juu ei. Nämä olivat ihan tämän meidän juhlan tunnuksia. Pankin logossa kun on sateenkaaren värit. Kertoo jotain, että sateenkaarta ei yleisesti tunneta minään sateenkaari-ihmisten tai -liikkeen symbolina. Tässä pankin sisäänkäynti.